Author: Maija

Haavehaihattelija Pohjois-Karjalasta, tykkään luonnosta ja eläimistä ja ulkomailla asumisesta. // A dreamer and realistic optimist from the forests of Eastern Finland, currently somewhere else. I like nature and support feminism.

04.04.24

MaijaLeave a comment

Luen koko viiden kilometrin mittaisen bussimatkan töihin, pitkästä aikaa. Matalalla paistava keväisen aamupäivän kellertävä aurinko häikäisee siellä missä bussi ajaa tietyssä kulmassa aurinkoon nähden ja puiden ja talojen välissä. Bussin seistessä odottamassa kauppatorin pysäkillä, havahdun sen hiljaisuuteen: vähän jonkun matkustajan takin rahinaa, pieniä yskähdyksiä, hammastahnan hajua, ei muuta.

Kadut ovat taas jäiset sillä puolella tietä jonne aurinko ei iltapäivisin paista: hiekoittamattomuus ärsyttää, vaikka vasta ihan äsken oli niin hurjan ihanaa kun pääsi kaikesta hiekoitushiekasta eroon. Työpaikalle päästessä aamun kylmyys tuntuu nenänpäässä ja poskilla: jos katsoisin peiliin, näkisin varmaan niiden punoittavan.

Kone auki, Spotify päälle, työnteko ei tänään kiinnosta tippaakaan. Toki jotain on tehtävä, mutta tämä työ tai työpaikka ei kiinnosta minua. Tänään taitaa olla viimeinen hakupäivä erääseen kiinnostavaan työhön Helsingissä, toivottavasti ehdin laittaa hakemuksen ajoissa.

Häilyy

MaijaLeave a comment

Nukahdin eilen jossain sen ajatuksen tienoilla, että mun pitäisi päättää joitain tavoitteita tälle elämälleni ja päivittäiselle olemiselleni: arkielämäni tuntuu jopa omaan makuuni liian rytmittömältä löntystämiseltä. Mietin jotain sellaista kuin kaksi kirjoitettua ja lähetettyä työhakemusta, ja yksi kandia varten luettu artikkeli päivittäin. En kuitenkaan uskaltanut kirjoittaa tuotakaan ylös, koska pelkään epäonnistuvani: eihän siitä ole kuin reilu kuukausi, kun tunsin itseni maailman epäonnistuneimmaksi ihmiseksi enkä jaksanut edes syödä oikeaa ruokaa, hyvä kun jaksoin pysyä jalkeilla tunnin.

Tänään kuitenkin ilahduttaa kunnolla siivottu ja pakkasessa tuuletettu kämppä, kaikki pestyt pyykit ja uusiksi järjestetyt ikkunalaudat, joilta on vihdoin heitetty kaikki kasvienraadot menemään. Näin myös hanhiauran, joka yhdessä paistavan auringon kanssa herätti todellista toivoa keväästä.

np. soittolista Berliini-ajaltani, koska päivän sää jotenkin muistutti siitä vuodesta.

Viimeaikaista

MaijaLeave a comment

Suklaan nuolemista sormenpäistä. Päiväunia villaviltin alla. Juoksumatolla juoksemista: vielä en läpäisisi kahta kilometriä cooperissa, mutta jaksan sentään juosta koko kaksitoista minuuttia. Aamupalaksi pikakahvia ja eiliseltä ylijääneitä suolakeksejä (ehkä osasyy sille ettei kaksi kilsaa vielä kulje. Ja se aiemmin mainittu suklaa.). Libanonin räjähdysvideoiden tuijottamista tunnista toiseen, kerrasta toiseen, samaa koko feedi ja uutiset täynnä. Poistan Instagramin puhelimesta kun en vain jaksa maailmaa juuri nyt, vaikka mietin vasta viikko sitten että ei sanonnan pitäisi kuulua “ignorance is a bliss”, vaan “ignorance is a privilege”. 

Berättelse?

MaijaLeave a comment

Har jag en berättelse i mig? Har jag det, har jag det, har jag det?

Såsom varenda bloggerska känns ha: en bok på g, något att berätta, en berättelse som bankar i hjärtat och hjärnan och de på tangentbordet vibrerande fingrarna och bara vill ut ut ut. Karaktärer som formar sin historia, utan att författaren själv ens behöver fråga dem om saker.

Jag skulle så himla gärna också ha en berättelse i mig, ens något att säga, men samtidigt förmår inte min hjärna att ens skriva två sidor (Times New Roman, 12 pt, 1,5 radavstånd) om feminism och utveckling med källhänvisningar till två vetenskapliga artiklar.

Känner mig sämts, trots att jag vet att det bara är stressen och pressen i hjärnan när jag studerar heltid på två skolor, söker sommarjobb och försöker ordna allt som behövs inför utbytesterminen i höst, om jag bara klarar mig alla mina studier nu, och oroar mig för en sambo som mår skit och ska utvisas så fort corona är över, dvs. när som helst eller någon gång i framtiden ingen vet, men får inte ens jobba under tiden och jag som helst skulle vilja bo själv mår inte bra av att bo med en person som inte mår så bra i en etta på 22 kvm när jag också har allt annat att tänka på.

Kanske kommer det finnas en berättelse i mig någon gång i framtiden, för jag önskar att jag bara kunde skriva kreativt och läsa och inspireras all day long. (Jo jag fattar att få har möjligheten att leva så på riktigt, men låt en stressad kvinna drömma.)