Må bra

Att jag dagligen lyssnar på sorgliga låtar om kärlek och break-ups betyder bara att jag äntligen mår bra.

Nyt ja viimeisimpänä vuotena

(Löysin tämän tänään luonnoksiksi jääneiden tekstien seasta. Eihän se ole valmis, kirjoitettu 25.7.2017 ja siis yhtä keskeneräinen kuin elämäni ylipäätään. Mutta koska keskeneräisyydessä ei oikeasti ole mitään vikaa, saa tämä teksti tällaisenaan nyt nähdä päivänvalon.)

Voidakseni oikeasti elää tässä hetkessä, on mun kirjoitettava siitä. Paradoksi?

Muutoin, toimettomana, vain hetkessä olevana, ajatukseni alkavat ajelehtia ja liehahdella sinne tänne. Poikiin joita ei pitäisi enää ajatella, unelmien valkoseinäisiin asuntoihin ja sekaisiin opintokuvioihin. Sormet hakeutuvat painamaan puhelimesta esiin instagramin tai tumblrin.

Mutta nyt. Pumppaan kehooni taas lisää kofeiinia, vaikka kaksi päivää sitten ajattelin vähentäväni kahvinkittaamista ja niin vatsani, yöunieni kuin maailmankin tilan pahentamista. Istun harmaassa aidonkarheassa villapaidassani pikkuisen työpöytäni ääressä majatalohotellin kellarikerroksessa sijaitsevassa huoneessani. On puoliväliin vihreiksi paneloidut seinät, ruutuverhot ja luonnosta kerättyjä kiviä ikkunalaudalla.

Maisema ikkunasta olisi kaunis vuorimaisema, ellei juuri ikkunan eteen olisi parkeerattu orvokkipöntöllisellä koristettua pöytää, jonka äärestä turistit välillä hämmentävällä uteliaisuudella tiirailevat huoneeseeni. Nyt ulkona ei kuitenkaan istu kukaan: päivemmällä jyrissyt kesän ensimmäinen ja ihana ukkonen on kaikonnut, mutta jäljelle jäivät vaaleanharmaat pilvet ja niistä valuva tihku, joka ropisee kiveykselle. Pisarat joihin on ahtautunut turhan monta vesimolekyyliä eivät jaksa vastustella painovoiman mahtia, vaan valuvat pöydän- ja tuolinreunuksilta maahan.

Juuri tänään ja juuri tässä on hyvä olla. Olen vihdoin oppinut olemaan ottamatta itseeni sanoja, joiden sanoja ei ajattele mitä ja miten puhuu kanssaihmisilleen. Olen oppinut erottamaan itsetunnon ja itseluottamuksen. Enkä ota itseeni edes siitä, että syntymäpäivänäni minua ovat muistaneet vain yksi ystäväni, äitini ja Tele2, jonka puhelinliittymä mulla on.

Päivä, jona täytin 28 vuotta, oli päivä jona tuijottelin utupilviä ja nautin sateesta, miettien kaikkia muita tuhansia ihmisiä joilla on sama syntymäpäivä. Millainen oli heidän päivänsä? Yritin myös elää vähän hetkessä, ja tirautin pari onnenkyyneltä kun pysähdyin puron varrelle lukemaan että “du är en klippa på att hitta utbildningar, vadfan till och med saker som du tycker andra ska gå”.

Elämäni 27:äs vuosi toi tullessaan paitsi uusia paikkoja, myös sitä kauan kaivattua itsetuntoa ja uskallusta olla enemmän oma itseni, ja ymmärtää edes vähän omasta arvostani ja siitä, mitä voin tehdä muiden hyväksi.

Att tänka på

Kan vi inte bara ta och tänka på detta en stund?

Att svenskar har redan den 28:e mars förbrukat de förnybara resurserna som finns tillgängliga för oss i år. De resterande nio månaderna lever vi alltså på resurser som våra nutida medmänniskor och de framtida generationerna egentligen ska leva på.

Big news: vi har inte de 4,2 jordklot som skulle behövas för att på ett hållbart sätt tillfredsställa svenskarnas konsumtionsbehov. Vi har bara ett jordklot och vi håller på att förstöra andras och våra framtida barns (om man faktiskt vill ha sådana) möjligheter till bra liv. Så är det bara.

Och förresten: kan vi inte tänka på det varje dag, inte bara en stund?

Sömnlösa nätter och undran

När jag inte kan somna, tänker jag på saker
som stressar upp mig (studier),
som jag är nervös för (massage, praktik, framtid, möjlig sommarjobbsintervju),
som gör mig ledsen (killar),
som jag får panikkänsla av (framtida pengar, framtida studier)
eller som gör mig frustrerad (pappa, mänskligheten, flygresor och konsumtion, kurskamrater).

Vad kan jag tänka på för att bli glad istället?
Eller sömnig?
Vad mår jag bra av att tänka på?